Tron hintaennuste on kuulunut jo pitkään sijoittajien mielenkiinnon kohteisiin. Tron on hajautettu lohkoketjuteknologiaan pohjautuva järjestelmä, joka tukee älykkäitä sopimuksia, konsensusalgoritmia sekä kryptovaluuttaa nimeltä Tronix. Se perustettiin maaliskuussa 2014 Justin Sunin toimesta, ja siitä lähtien sitä on valvottu ja säännelty Tron Foundation -nimisen organisaation toimesta. Se on myös avoimen lähdekoodin ohjelmisto.
Alun perin se oli Ethereum-pohjainen ERC-20 -krypto, joka vaihtoi sen kuitenkin omaan lohkoketjuunsa vuonna 2018. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että alustalla kehitetyt dAppsit ovat yhteensopivia Ethereumin kanssa, mikä voi olla loistava asia Tronin kannalta tulevaisuudessa.
Mikäli sinua kiinnostaa Tron hintaennuste, kannattaa lukea tämä artikkeli ajatuksella. Saat hyvä kuvan siitä, minkälainen projekti on kyseessä. Samalla voit tehdä paremmin päätöksiä siitä, kannattaako tähän kryptoon sijoittaa.
Contents
- 1 Tron kryptoprojektin taustaa ja ominaisuuksia
- 2 Tron teknologia ja ominaisuudet
- 3 Tron tokenomia – mitä se pitää sisällään
- 4 Tronin käyttötapaukset ja sovellukset
- 5 Tron hintaennuste – sääntely ja riskit
- 6 Tron hintaennuste – yhteisö ja yhteistyökumppanit
- 7 Tron hintaennuste – yhteenveto
- 8 Usein kysytyt kysymykset
Tron kryptoprojektin taustaa ja ominaisuuksia
Tron perustettiin Justin Sunin toimesta vuonna 2017 ja samalla hän laittoi pystyy TRON Foundationin. Se onnistui keräämään mukavan 70 miljoonan dollarin rahoituksen samana vuonna. Tron Mainnet käynnistyi pian sen jälkeen ja sitä on pystynyt käyttämään toukokuusta 2018 lähtien.
Kesällä 2018 TRON vaihtoi protokollansa ERC-20-tokenista itsenäiseen lohkoketjuun, mikä oli merkittävä muutos teknisesti. Samaan aikaan TRON Foundation ilmoitti hankkineensa BitTorrentin, joka on suosittu vertaisverkossa toimiva tiedostonjakopalvelu. Heti sen jälkeen TRON loi Genesis-lohkonsa BitTorrentin avulla heinäkuussa 2018.
Tron Foundation on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka on perustettu tukemaan Tron-ekosysteemin kehitystä.
Tronin ICO eli Initial Coin Offering tapahtui kesäkuussa 2018, jolloin sitä oli mahdollista saada erittäin edulliseen hintaan. Monet varhaiset sijoittajat tekivät hyviä voittoja, sillä onhan nykyään kyseessä yksi suurimmista kryptovaluutoista. Markkina-arvoltaan Tron on 15:ksi suurin kryptovaluutta.
TRON hintaennuste on siinä mielessä positiivinen, että jo tammikuuhun 2019 mennessä sen markkina-arvo oli yhteensä noin 1,6 miljardia dollaria. Huolimatta tästä markkinakehityksestä, jotkut asiantuntijat näkivät TRONin olevan hieman epämääräinen ja kaoottinen kryptoprojekti.
Maaliskuussa 2023 Sun ja Tron haastettiin oikeuteen Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission toimesta rekisteröimättömien arvopapereiden myynnistä liittyen. Syyttäjän mukaan Sun ja Tron olivat harjoittaneet kauppaa TRX:n toissijaisilla markkinoilla nostattaakseen sen hintaa.
Myös kahdeksan julkisuuden henkilöä sai syytteitä. Heihin kuuluvat Akon, Ne-Yo, Austin Mahone, Soulja Boy, Lindsay Lohan, Jake Paul ja Lil Yachty. Heitä syytettiin luvattomasta markkinoinnista kryptoon liittyen. Nämä oikeusjutut ovat tietysti vaikuttaneet Tronin maineeseen, mikä ei tietystikään ole hyvä asia projektin kannalta.
Minkälainen on sitten TRX:n hintahistoria? Sen kaikkien aikojen huippu on 0,3 dollaria. Muutoin hinta on pyörinyt noin 0,02–0,07 tienoilla. Varsinkin vuosi 2022 oli heikko vuosi Tronille, niin kuin se oli käytännössä kaikille muillekin kryptovaluutoille. Sen arvo laski 0,05645 dollariin Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan alettua, mutta toipui siitä nopeasti 0,0793 dollariin maaliskuussa.
LUNA-kryptovaluutan romahduksesta ja FTX:n konkurssista TRX selviytyi niistä suhteellisen hyvin. Kurssin arvo laski alimmillaan 0,06612 dollariin, jonka lähettyvissä se pyörinyt jo jonkin aikaa.
Vuosi 2023 on ollut hienoista nousua Tronin osalta, mutta mitää kovinkaan suurta ei ainakaan alkuvuodesta ollut tapahtunut. Hinta on ollut kohtalaisen stabiili jo pidemmän aikaa pyörien 0,06 dollarin tuntumassa.
Tron hintaennuste – projektin taustahenkilöt
Tron kehittyy Tron Foundationin toimesta, joka on perustettu syyskuussa 2017 Justin Sunin toimesta. Justin Sun on merkittävä hahmo kryptovaluuttojen parissa ja on keskeinen henkilö tämän projektin osalta. Tästä kertoo tietysti se, että hän toimii Tron Foundationin toimitusjohtajana.
Justin Sun syntyi 10. heinäkuuta 1990 Kiinassa ja opiskeli myöhemmin Pekingin yliopistossa ja Pennsylvanian yliopistossa. Sun on tullut tunnetuksi nuorena yrittäjänä ja teknologiajohtajana, jonka erikoisala on lohkoketju- ja kryptovaluutta-ala.
Ennen Tronia hän perusti jo vuonna 2013 Peiwo-nimisen sosiaalisen median sovelluksen Kiinassa. Sovellus mahdollisti äänipuhelut tuntemattomien kanssa. Peiwo sai laajaa suosiota, ja Sunista tuli menestyksen kautta kryptovaluutta Ripplen pääedustaja ja neuvonantaja Kiinassa.
Justin Sun on kohdannut myös paljon kritiikkiä ja hän on ollut osapuolena monissa kiistoissa. Häntä on syytetty plagioinnista, suoranaisista valheista ja kiistoista liittyen hänen julkiseen persoonaansa ja käytökseensä. Huolimatta näistä ongelmista, Justin Sun on pysynyt vaikutusvaltaisena hahmona kryptovaluuttojen alalla.
Tron Foundationilla on kokonainen tiimi kehittäjiä, insinöörejä ja muita ammattilaisia, jotka ovat vastuussa Tron-lohkoketjun teknisestä kehityksestä, ylläpidosta ja päivityksistä. Lisäksi he kehittävät erilaisia aloitteita ja projekteja, joita säätiön on tarkoitus toteuttaa.
Tronilla on myös suuri ja aktiivinen erilaisten tukijoiden ja tavallisten käyttäjien yhteisö, jotka osallistuvat ekosysteemin kehitykseen osallistumalla sen toimintaan eri tavoin ja antamalla palautetta. Kryptomaailmassa yhteisön merkitystä ei voi aliarvioida, koska ne ovat erittäin keskeisessä asemassa projektin onnistumisen kannalta.
Tron teknologia ja ominaisuudet
Tron käyttää kolmikerroksista arkkitehtuuria, johon kuuluu tallennuskerros, ydinkerros ja sovelluskerros. Tallennuskerros vastaa verkossa tuotetun sisällön säilyttämisestä, kun taas ydinkerros käsittelee konsensusmekanismia ja muita lohkoketjun olennaisia toimintoja. Käytännössä se vastaa järjestelmän logiikasta ja prosessoinnista.
Sovelluskerros taas mahdollistaa kehittäjille hajautettujen sovellusten eli dAppsien luomisen Tron-lohkoketjun päälle. Se onkin projektin näkyvin puoli.
Tron-lohkoketju keskittyy älykkäiden sopimusten käyttöön. Solidity on ohjelmointikieli, jota käytetään niiden koodaamisessa. Kyseessä on sama kieli, joka kehitettiin alun perin Ethereum-verkkoa varten. Tämä tarkoittaa silloin sitä, että Tronille ohjelmoitujen älykkäiden sopimusten yhteensopivuus Ethereumin kanssa on mahdollista. Lisäksi Tronilla on joitakin lisäominaisuuksia älykkäille sopimuksille.
Yksi Tronin keskeisistä ominaisuuksista on sen kyky suureen kapasiteettiin transaktioiden osalta. Se tukee joidenkin väitteiden mukaan jopa 2000 transaktiota sekunnissa, mikä on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Bitcoinilla.
Tron käyttää proof-of-stake konsensusmekanismia, jossa osa lohkoketjun käyttäjistä valitaan transaktioiden validointiin ja uusien lohkojen tuottamiseen
Tron-verkko sisältää yhteensä 27 solmua, joista käytetään nimitystä Super Representatives. Nämä solmut ovat keskeinen osa verkkoa ja ne mahdollistavat konsensuksen saavuttamisen verkon tilasta. Edustajat eivät kuitenkaan ole pysyviä tai kiinteitä, vaan ne vaihtuvat usein. Joka kuudes tunti Tron-verkossa valitaan uudet edustajat Super Representatives -rooliin.
Nämä superkäyttäjät saavat mahdollisuuden ansaita tokeneita verkossa koko sen ajanjakson ajan, kun he toimivat kyseisessä roolissa. Tämä on vaihtoehtoinen tapa verrattuna louhintaan, joka on taas käytössä Bitcoinissa ja muissa kryptovaluutoissa, jotka käyttävät proof-of-work -konseptia.
Tältä osin on syytä huomauttaa, että Tron on myös energiatehokas, eikä sen verkon käyttäminen kuluta sähköä läheskään niin paljon kuin esimerkiksi Bitcoin.
Tron tokenomia – mitä se pitää sisällään
TRX on Tron-lohkoketjun oma kryptovaluutta, jota käytetään vaihdon välineenä transaktioissa ja kannustimena sisällöntuottajille ja käyttäjille Tron-ekosysteemissä. Tron on myös lanseerannut oman stablecoinin nimeltään USDJ, joka on sidottu Yhdysvaltain dollariin.
Tästä listasta voi nähdä kaikki tärkeimmät seikat, jotka liittyvät Tronin tokenomiaan:
- TRX-tokenien tarjonta: TRX-tokenien kokonaistarjonta on rajoitettu 100 miljardiin, eikä tulevaisuudessa voida tämän enempää louhia tokeneita
- Palkintoja lohkoista: TRX-tokeneita annetaan palkinnoksi niille käyttäjille, jotka ylläpitävät Tron-lohkoketjua konsensusmekanismia. Näitä käyttäjiä kutsutaan nimellä Super Representatives, jotka valitaan TRX-tokenien omistajien toimesta transaktioiden validointiin ja uusien lohkojen luomiseen.
- Transaktiomaksut: TRX-tokeneita käytetään transaktiomaksuina Tron-lohkoketjussa. Ne käyttäjät, jotka tekevät transaktioita tai käyttävät älykkäitä sopimuksia Tron-verkossa, joutuvat maksamaan tietyn määrän TRX-tokeneita näistä tapahtumista. Osa näistä tokekeista poltetaan, mikä vähentää TRX-tokenien kokonaistarjontaa ajan myötä.
- Hallinto ja äänestys: TRX-tokenin omistajilla on oikeus osallistua Tron-lohkoketjun hallintoon äänestämällä Super Representatives -ehdokkaita ja osallistumalla erilaisiin äänestyksiin. Mitä enemmän TRX-tokeneita käyttäjä omistaa, sitä enemmän äänioikeutta heillä on.
- Tokenien polttaminen: Tron polttaa säännöllisesti tokeneita, mikä vähentää TRX-tokenien kokonaistarjontaa liikkeessä. Tokenien polttaminen tehdään yleensä inflaation hallitsemiseksi ja jäljelle jäävien tokenien arvon kasvattamiseksi.
Tronin käyttötapaukset ja sovellukset
Tron on siinä mielessä mielenkiintoinen lohkoketju, että sen päälle pystytään kehittämään monenlaisia sovelluksia. Koska se ei ole ainoastaan kryptovaluutta, erilaisia käyttötapauksia voidaan kehittää loputtomiin.
Tronia voidaan käyttää esimerkiksi hajautettuun kaupankäyntiin, rahoitukseen, pelaamiseen, elokuvien suoratoistoon ja monien muiden sovellusten kehittämiseen.
Yksi ala, josta Tron on erityisen kiinnostunut, on viihdeala. Se pyrkii luomaan hajautetun ekosysteemin, jossa sisällöntuottajat voivat vuorovaikuttaa suoraan yleisönsä kanssa ilman välikäsiä. Sisällöntuottajat voivat käyttää Tron-lohkoketjua digitaalisen sisällön julkaisemiseen ja jakamiseen. Sisältö voi olla musiikkia, videoita, pelejä ja oikeastaan mitä tahansa.
Sisällöntuottajien kannalta hyvää on se, että he säilyttävät samalla hallinnan sisältöönsä ja tuloihinsa. Käyttäjät voivat myös ostaa sisältöä Tronin omaa kryptovaluuttaa TRX käyttäen, jolloin sisällöntuottajat voivat ansaita kryptoja sisällöstään.
Tronin lohkoketju tukee hajautettujen videopelien kehittämistä ja käyttöönottoa älykkäiden sopimusten avulla. Pelinkehittäjät voivat luoda ja julkaista pelejä Tron-verkossa. Pelaajat taas voivat käyttää TRX:ää pelin sisäisenä valuuttana, vaihtaa NFT:tä tai muuta digitaalista omaisuutta sekä osallistua netissä käytäviin kilpailuihin.
Hajautettu rahoitus eli DeFi-palvelut kuuluvat myös Tron-alustan palveluihin. Kehittäjät voivat tehdä sovelluksia, jotka perustuvat hajautettuihin pörssipalveluihin, lainaamis- ja lainanottopalveluihin, sekä korkojen ansaitsemiseen. TRX:ää voidaan käyttää vakuutena lainoille ja palkkioksi on mahdollista saada korkotuottoja.
Tron hankki suositun tiedostonjakopalvelun BitTorrentin, mikä on taas johtanut Tron-lohkoketjun integrointiin BitTorrentin vertaisverkon kanssa. Tämä mahdollistaa käyttäjille sen, että he voivat ansaita TRX:ää jakamalla kaistanleveyttä ja tallennustilaa BitTorrent-verkossa. Näin he samalla luovat hajautetun tiedostonjakamiseen ja tallentamiseen liittyvän ekosysteemin.
Alusta mahdollistaa myös hajautettujen virtuaalisten markkinapaikkojen luomisen, joissa käyttäjät voivat ostaa, myydä ja vaihtaa digitaalista omaisuutta, kuten grafiikkaa, NFT:tä ja erilaisia digitaalisia keräilyesineitä. Vaihdannassa voidaan käyttää hyväksi alustan omaa TRX-kryptovaluuttaa vaihdon välineenä.
Tronia on mahdollista käyttää myös nopeana ja edullisena lohkoketjun rahansiirtoihin ja kansainvälisiin maksuihin. Tämä mahdollistaa käyttäjille varojen lähettämisen ja vastaanottamisen maailmanlaajuisesti edullisesti ja nopeasti verrattuna perinteisiin maksupalveluihin.
Kuten näistä esimerkeistä huomaa, Tronille voidaa keksi käyttötapauksia vaikka kuinka paljon. Juuri tässä piileekin sen yksi suurimmista kilpailueduista, sillä kyseessä on hyvin monipuolinen ja moneen taittuva kryptoalusta.
Tron hintaennuste – sääntely ja riskit
Tron Foundation vastaa alustan kehittämisestä ja samalla valvoo sen toimintaa. Se perustettiin syyskuussa 2017 Justin Sunin toimesta, joka on tunnettu hahmo kryptopiireissä. Tronin visio on rakentaa hajautettu verkko, jossa sisällöntuottajat voivat suoraan olla vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa ilman välikäsiä.
Tron Foundationilla on käynnissä useita projekteja, joihin kuuluu Tron-lohkoketjun kehittäminen ja ylläpito. Lisäksi se kehittää Tron Virtual Machine -sovellusta, jonka avulla muut sovelluskehittäjät voivat luoda dApp-sovelluksia.
On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että säätiö ei ole varsinainen sääntelyelin. Lisäksi se toimii Tronin sisällä, joten sen toimintaa ei valvota ulkopuolisten ja riippumattomien toimijoiden toimesta. Tämä on hyvin yleistä kryptovaluuttojen osalta, sillä niiden periaate perustuu hajauttamiseen. Tällöin pyritään välttämään kaikenlaisia keskitettyjä organisaatioita, jotta valta ei keskittyisi liikaa yhdellä taholle.
Tron hintaennuste – yhteisö ja yhteistyökumppanit
Tron on herättänyt huomiota yhteistyöstään eri viihdealan yritysten kanssa. Niihin kuuluvat esimerkiksi BitTorrent, jonka yritys myös myöhemmin hankki itselleen. TRON pyrkii mullistamaan sisällöntuotannon, jakelun ja ansaintamallin tavat, tarjoten hajautetun vaihtoehdon perinteiselle viihdeteollisuudelle.
Tron Foundation on ollut mukana yhteisön rakentamisessa, kumppanuuksien muodostamisessa muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa sekä lohkoketjuteknologian käyttöönoton tukemisessa eri teollisuudenaloilla. Tron-säätiöllä on suuri ja aktiivinen tukijoiden ja käyttäjien yhteisö, ja se jatkaa työskentelyään kohti tavoitettaan luoda hajautettu viihde-ekosysteemi lohkoketjuteknologian avulla.
Jos haluat etsiä netistä lisätietoja tähän projektiin liittyen, niitä on helposti löydettävissä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Erityisesti Twitter on hyvä lähde kaikenlaiselle keskustelulle, joka liittyy kryptovaluuttoihin ylipäätään. Tronilla on myös oma virallinen tili siellä, jonka kautta voi saada tärkeää ja luotettavaa tietoa projektiin liittyen.
Muita hyviä sosiaalisen median kanavia tiedonhankintaan ovat Facebook ja Reddit, joista voi löytää paljon tietoa ja keskustelua Troniin liittyen. Ne ovat hyviä lähteitä päivittäiseen tiedonhankintaan, mutta on tietysti hyvä muistaa, että monet kirjoitukset ovat vain yhden ihmisen mielipiteitä.
Verkosta voi löytää paljon myös sivustoja, jotka ovat keskittyneet uutisoimaan ja tekemään arvosteluja kryptoihin liittyen. Niiden hyvä puoli on siinä, että artikkeleiden kirjoittajina on asiantuntijoita, joista monet ovat olleet mukana kryptovaluuttojen parissa jo aivan niiden alusta lähtien.
Tron hintaennuste ja sijoittaminen on paljon helpompaa silloin, kun käytössä on laadukasta tietoa projektiin liittyen. Suosittelemme lukemaan Troniin liittyviä asioita useista eri lähteistä, koska sillä tavoin saa hyvän ja kattavan kuvan koko projektista.
Tron hintaennuste – yhteenveto
Tron on lohkoketjupohjainen hajautettu alusta, jonka tavoitteena on rakentaa maailmanlaajuinen digitaalinen ekosysteemi. Projekti perustettiin Justin Sunin toimesta vuonna 2017 ja sitä ylläpidetään pääasiassa Tron Foundation toimesta.
Projektin tavoitteena on mullistaa perinteinen viihdeteollisuus poistamalla välittäjät yhtälöstä. Näin sisällöntuottajat voidaan yhdistää suoraan kuluttajiin, mikä mahdollistaa sisällöntuottajille suuremman kontrollin sisältöönsä ja mahdollistaa myös paremmat ansiot.
Aivan ilman ongelmia projekti ei kuitenkaan ole edennyt, sillä siihen liittyen on nostettu syytteitä. Se on myös kohdannut kritiikkiä, kuten syytöksiä plagioinnista ja herättänyt huolia vallan liiallisesta keskittymisestä.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin yksi merkittävimmistä kryptoprojekteista. Siihen sijoittaminen on aina tietysti riski, mutta toisaalta Tron on onnistunut nousemaan myös suuremma yleisön suosioon. Tässä mielessä sitä on helppo suositella kaikille sijoittajille.
Usein kysytyt kysymykset
Minkälainen on Tron hintaennuste tulevaisuuden kannalta?
Tronin kurssi on laskenut sen huippuajoista, joten potentiaalia hinnan nousulle on olemassa. Toki on hyvä muistaa, että kryptovaluuttana se on erittäin korkean riskin sijoituskohde.
Kuka on kehittänyt Tronin alun perin?
Justin Sun on Tronin perustaja, joten hän on ollut projektissa mukana alusta saakka. Nykyään hän toimii Tron Foundation johtajana ja johtaa projektia sitä kautta.
Minkälainen kryptoalusta Tron on?
Tron on kokonainen ekosysteemi, jonka valuuttana toimii sen oma kryptovaluutta. Samalla se tarjoaa sovelluskehittäjille alustan, jonka avulla on mahdollista luoda hajautettuja dApps-sovelluksia sekä paljon muuta.
Miten Tron hintaennuste on elänyt aikojen saatossa?
Tronin kaikkien aikojen huippu on 0,3 dollaria, mutta viime aikoina sen arvo on pyörinyt noin 0,06 dollarissa. Kaiken kaikkiaan sillä on suhteellisen tasainen kurssi, jossa on aika ajoin nähty mukavia nousuja.