Meta jätti NFT-hankkeensa – mikä on metaversen tulevaisuus?

Tuomas K
General NFT picture

Monet varmasti yllättyivät ainakin jollain tasolla, kun kovalla rytinällä metaversen ja NFT:n kehitykseen lähtenyt Meta ilmoitti lopettavansa NFT:n liittyvät projektit. Näin ollen on hyvin todennäköistä, ettei NFT-tukea ole tulossa yhtiön omistamille sosiaalisen median alustoille, kuten Facebookiin ja Instagramiin.

Kyseisillä alustoilla on voinut jo jakaa NFT-objekteja oman yhteisönsä kanssa, mutta näiden uutisten myötä on odotettavissa, että tuki poistetaan hetkellä minä hyvänsä.

Uutinen on mielenkiintoinen siinä mielessä, että yrityksen johtaja Mark Zuckerberg vaikutti ottavansa NFT-maailman kovin tosissaan. Yritys muutti nimensäkin pahimmassa NFT-hypessä, joten siltä osin uutiset ovat pettymys kaikille metaverse-faneille.

Täytyy kuitenkin muistaa, että yrityksellä on omat virtuaaliset lasit ja paljon tietotaitoa web3-teknologioita kohtaan, joten tuskin Meta kokonaan näitä osa-alueita on unohtanut.

Metan lyhyt historia

Facebook muutti nimensä Metaksi vuoden 2021 loppupuolella eli samoihin aikoihin, kun NFT-hype kävi kuumimmillaan. Zuckerbergin mukaan yritys halusi muuttaa suuntaansa, koska sen nykyinen toiminta sai niin paljon kritiikkiä ihmisiltä. Onhan tunnettua, että Facebookia on syytetty käyttäjien tietojen väärinkäytöksistä useaan otteeseen.

Muutoinkaan teknologia-alalla ei kannata jäädä liiaksi seisomaan paikoilleen, kuten esimerkiksi Nokian esimerkistä olemme oppineet.

Yrityksen suunnanvaihto ei ole käynyt kovinkaan kivuttomasti. Ensinnäkin yrityksen osakkeiden arvo on tippunut kovaa vauhtia ja vuoden 2022 syksyllä se ilmoitti suurista yt-neuvotteluista, joissa potkut saivat jopa yli 11 000 työntekijää.

Metan epäonneksi inflaation ja energian hinnan nopea nousu tulivat pahaan aikaan. Lisäksi kryptovaluuttojen markkinat kohtasivat monta vastoinkäymistä, joista tietysti tunnetuin on FTX-kryptopörssin konkurssi vuonna 2022.

Tämä on sinänsä harmi, sillä kryptot ovat taas lähteneet mukavaan nousuun vuoden 2023 alkupuolella. Toki NFT-markkinat ovat sulaneet yhtä nopeasti kuin syntyivätkin, ja niiden tulevaisuus näyttää vähintäänkin epävarmalta tällä hetkellä.

Mitä tapahtui NFT:lle?

NFT:n kohtaloksi tuli lopulta se, ettei se hypestä huolimatta levinnyt kovinkaan laajalle, vaan on lähinnä jäänyt teknologiaharrastelijoiden puuhasteluksi. Toki tilanne voi muuttua tulevaisuudessa ja uusia mielenkiintoisia metaverse-projekteja perustetaan jatkuvasti.

Sinänsä NFT-markkinoilla kävi huono tuuri siinä mielessä, että kryptovaluutat muutoinkin kärsivät paljon vuoden 2022 aikana. FTX-kryptopörssin konkurssi ja siihen liittyvät uskottavuusongelmat aiheuttivat sen, että NFT:den arvot laskivat muiden kryptovaluuttojen mukana.

Esimerkiksi Meta satsasi paljon siihen, että heidän käyttäjät olisivat alkaneet keräämään NFT-objekteja. Yrityksen omien laskujen mukaan jo kaksi prosenttia heidän käyttäjistään olisi mahdollistanut sen, että yrityksen NFT-kauppapaikoista olisi tullut markkinajohtajia.

Ongelmaksi tuli kuitenkin lopulta se, ettei suuri yleisö kiinnostunut metaversestä ja NFT:stä. Monille se vaikutti konseptina oudolta, mikä todennäköisesti hidasti sen yleistymistä.

Tällä hetkellä NFT-markkinat pitävät aikamoista hiljaiseloa, eikä sen suunnalta ole kuulunut kovinkaan mielenkiintoisia uutisia. Toki erilaisia projekteja on käynnissä ja monet niistä ovat onnistuneet myös keräämään miljoonia dollareita sijoittajilta.

Monet videopelien ystävät odottavat varmasti mielenkiinnolla sitä, yleistyykö erilaiset P2E-malliin perustuvat videopelit tulevaisuudessa. Esimerkiksi Tamadoge on julkaissut jo useita videopelejä, joista pelaajat voivat tienata pelaamalla rahaa. Tilanne siis elää jatkuvasti ja tulevaisuudessa saatamme nähdä suuriakin ekosysteemejä, jotka perustuvat metaverseen ja pelaa-ja-ansaitse -toimintamalliin.

Meta keskittyy nyt AI-teknologiaan

Kuten kaikki varmasti tietävätkin, teknologia-alalla tilanteet ja suhdanteet muuttuvat nopeasti. Kun Meta päätti luopua NFT:n ja metaverseen liittyvästä kehityksestä, se on ilmoittanut suuntaavansa mielenkiintonsa AI-työkalujen kehitykseen.

Tällä hetkellä yrityksen johto on keskittynyt suurimmaksi osaksi erilaisten työkalujen ja muiden suunnitteluun. Metalla on esimerkiksi oma kielimallinsa nimeltä LLaMa, joka pystyy vastaamaan ChatGTP:n tavoin käyttäjien kysymyksiin. Sillä se pyrkii kilpailemaan Google, Microsoftin ja monien muiden yritysten kanssa.

Tämä nyt ei sinänsä ole yllätys, sillä vuoden 2022 loppupuolta voisi kutsua jonkinlaiseksi  AI-järjestelmien läpimurroksi. Uutisista sai jatkuvasti lukea yhä mielenkiintoisemmista AI-työkaluista, jotka vaikuttivat erittäin päteviltä. Nämä projektit vaikuttavat lupaavilta ja uusia tulokkaita pulpahtelee yleiseen tietoisuuteen lähes päivittäin.

Tällä hetkellä vaikuttaakin siltä, että suurimmat kasvun mahdollisuudet tulevat juuri AI:n puolelta. Onkin mielenkiintoista seurata, minkälaisia tuotteita ja ominaisuuksia Meta meinaa tarjota ihmisille. Monet muut teknologiajätit ovat myös mukana kilpailuissa, kuten Google ja Microsoft.

Meta ja tulevaisuus – miltä se näyttää?

AI-teknologian lisäksi yritys on ollut todella kiinnostunut hajautettujen sosiaalisten alustojen luomisesta. Tällä hetkellä työskentelee N92 nimisen projektin kanssa, joka perustuu juuri hajautuksen idealle.

Lisäksi Metan sosiaalisen median alustoille kehitetään AI-teknologiaa käyttäviä suodattimia ja suosittelumekanismeja. Niiden avulla Meta pyrkii nostamaan käyttäjiensä käyttämää aikaa alustoillaan.

Tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikka viime aikoina onkin puhuttu Metan vaikeuksista. Heillä on kuitenkin alustoillaan yli 2 miljardia päivittäistä käyttäjää, joten mistään pienestä tekijästä ei ole kyse edelleenkään.

Vaikka yritys laittoi NFT:t tauolle, se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että yritys on täysin hylännyt metaverseen liittyvät projektit. Mikäli niiden markkinatilanne muuttuu tulevaisuudessa, tilanteet saattavat vaihtua nopeastikin myös Metan johdon mielissä.

Total
0
Shares
Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Previous Post
ethereum coin picture

Ethereum-verkko päivittymässä uusilla ominaisuuksilla – odotettu Shanghai-päivitys varmistunut

Next Post
bitcoin image

Bitcoin kurssi ollut mukavassa nosteessa viime aikoina – jatkuuko kasvu vielä tänä vuonna?

Related Posts